Korkealaatuisista ja räätälöidyistä tuotteistaan tunnettu perheomisteinen teollisuuden vientiyritys pohti tuotannon sopeuttamistoimia heikentyneessä markkinatilanteessa
Markkinakysyntä Euroopassa oli lähtenyt laskuun syksyllä, ja alkuvuoden myyntivolyymit olivat reilusti alle budjetin kysynnän heikentyessä entisestään. Yhtiön tilauskirjat olivat pysyneet heikkoina jo varsin pitkään, eikä merkittäviä muutoksia tilanteeseen ollut odotettavissa lähitulevaisuudessa. Vaikeassa tilanteessa yhtiö halusi ymmärtää missä määrin tuotannon kustannuksia olisi mahdollista sopeuttaa ja tehostaa ottaen huomioon vähentynyt kysyntä.
Spring rakensi simulaatiotyökalun tuotantoprosessin mallinnukseen ja loi faktapohjaisen ymmärryksen sopeuttamistoimien taloudellisista vaikutuksista päätöksenteon tueksi
Projektin tavoitteena oli ymmärtää miten tehtaan kymmenien koneiden muodostaman tuotantolinjaston konekohtaisia työaikamuotoja optimoimalla päästäisiin mahdollisimman tehokkaasti tavoiteltuun tuotantotasoon ja kuinka suuret kustannussäästöt muutoksilla olisi saavutettavissa nykytilaan verrattuna. Aluksi Spring kävi yksityiskohtaisesti läpi yhdessä asiakkaan asiantuntijoiden kanssa tuotantoprosessin eri vaiheet, minkä perusteella rakennettiin nykyisen tuotannon simulaatio historiallisen datan perusteella. Materiaalivirtojen mallinnus tehtiin konekohtaisesti ottaen huomioon rinnakkaiset koneet, toisistaan riippuvat työvaiheet sekä konekohtaisten kapasiteettien vaihtelut. Tuotannon nykytilan mallinnus muodosti lähtötason vaihtoehtoisten skenaarioiden muodostamiselle. Seuraavassa vaiheessa Spring työsti yhdessä asiakkaan kanssa vaihtoehtoiset skenaariot tuotannon sopeuttamistoimille. Hankkeen aikana rakennetun simulaatiotyökalun avulla simuloitiin tuhansia tuotantoviikkoja keskimääräisten tuotantovolyymien ja kustannusten arvioimiseksi vaihtoehtoisissa skenaarioissa.
Asiakas pystyi tekemään perustellun ja faktapohjaisen päätöksen sekä toteuttamaan muutokset suunnitellussa aikataulussa
Skenaariotarkastelun avulla yhtiön johdolle muodostui selkeä ymmärrys suunniteltujen muutosten vaikutuksista sekä tuotantovolyymeihin että yhtiön kannattavuuteen. Springin avulla yhtiö johto pystyi tekemään perustellun ja faktapohjaisen päätöksen tarvittavista sopeutustoimista sekä kommunikoimaan ja toteuttamaan muutokset tavoiteaikataulussa. Yhtiön käyttöön räätälöity työkalu mahdollisti tarkentavat analyysit ja lisäskenaariotarkastelut tehokkaasti myös jatkossa.