Olli Kaukonen – Monipuolinen ammattilainen

Emma Villeneuve 6.10.2021

Olli toimii Springillä corporate finance -asiantuntijana, jonka ymmärrys asiakkaan tarpeista ei rajoitu pelkästään lukuihin – Ollin osaaminen ylittää perinteiset konsulttilokerikot ja on siksi esimerkki Springin mahdollistamasta laaja-alaisesta kehittymisestä

Aloitin Spring Advisorissa vuoden 2020 loppupuolella, jota ennen työskentelin lähes 5 vuotta Sisu Partnersissa keskittyen lähinnä yritysjärjestelyihin. Aikanaan Aalto Yliopistossa suoritettujen rahoituksen opintojen ja harjoittelukokemusten myötä kiinnostuin corporate finance toiminnasta, sillä pystyin hyödyntämään siinä analyyttisia ja numeerisia vahvuuksiani mielenkiintoisissa projekteissa. Olin kuullut Springistä ja yhtiön toimintatavoista parilta tutultani, mikä sai minut kiinnostumaan työpaikanvaihdosta ja ottamaan yhteyttä pienellä kynnyksellä.

Springissä kiehtoi etenkin mahdollisuus päästä laajentamaan osaamistani myös konsultoinnin saralla, tarjoten mahdollisuuden auttaa asiakkaita entistä kokonaisvaltaisemmin. Lisäksi dynaaminen ja innostunut tiimi sekä halu muuttaa toimialaa vakuuttivat tekemään epätyypillisen hyppäyksen neuvonantoyhtiöstä toiseen muutaman vuoden työuran jälkeen.

Jo etukäteen puhuttiin paljon ”Spring way:stä”, joka on näkynyt vahvasti päivittäisessä tekemisessä niin laadukkaana työnä ja mietittyinä prosesseina asiakkaiden suuntaan kuin itseohjautuvana yhtiön kehittämisenä erilaisten sisäisten hankkeiden myötä. Investointipankki- ja konsultointialat nähdään usein raadollisina ja työntekijöitään kuluttavina, mutta on ollut hienoa huomata kuinka Springissä pidetään erittäin paljon huolta työpaikan kulttuurista, mikä näkyy mm. avoimena kommunikaationa ja matalana hierarkiana sekä joustavana tapana työskennellä ja kehittyä omien mielenkiintojen parissa. Työn ohella ehdin myös hyvin harrastamaan ja viettämään aikaa läheisten kanssa, sillä on tärkeää, että työ ei vie kaikkea aikaa ja energiaa.

Tämä ala ja työ Springillä sopivat minulle, sillä tykkään työskennellä osana pienempää tiimiä sekä pyrkiä ratkaisemaan ongelmia faktalähtöisesti ja analyyttisesti monelta kantilta. Työyhteisö on täynnä todella fiksuja kollegoita ja lyhyen Spring-urani aika on ollut hienoa päästä mm. oppimaan heiltä strategiaprojekteissa sekä vastavuoroisesti jakamaan omia käytäntöjä ja oppeja corporate finance toimeksiannoissa. Uskon, että Springillä asiantuntemus ja ymmärrys kasvavat jatkuvasti, sillä porukka on hyvin motivoitunutta ja Springin tapoihin kuuluu jatkuva palautteen kerääminen niin asiakkailta kuin työntekijöiltä, luoden vahvan pohjan yhtiön ja yksilöiden kehittämisellä sekä parhaimpien käytäntöjen omaksumiselle. Spring on vielä nuori ja kasvava organisaatio, ja odotankin innolla, että pääsen jatkossakin kehittämään niin omia taitojani kuin Springin toimintoja inspiroivassa ympäristössä.