Raikas ja syyskuisen syysilmaston siveltelemä aamu on nousemassa Helsingissä ja Springin toimistolla käy jo kuhina. Tämä päivä olisi monella tapaa erityinen, sillä uuden markkinointi- ja viestintätraineen rekrytointi pyörähtää eteenpäin. Spring Advisorilla on pitkäjänteisesti rakennettu niin sanottua Kulttuurikäsikirjaa, joka kokoaa yhteen ja sanoittaa uniikin sekä ennen kaikkea arvostavan kulttuurin. Tämä opus toimii myös vahvasti rekrytoinnin perustana.
Mikä on minun roolini? Minä olin se, joka lähti Turusta ennen auringon nousua kohti Esplanadinkatua työhaastatteluun, kunnes tajusin, että sellaista katua ei edes ole ja kartta tulisi kalibroida uudelleen. Perille kuitenkin pääsin ja tässä vaiheessa voinkin ilokseni todeta, että loppu hyvin, kaikki hyvin.
Olin melko lailla kuin ällikällä lyöty, kun kulttuurista ja henkilöstön kehittämisestä vastuussa oleva Aleksi aloitti koko session kertomalla, miksi Spring on erilainen konsulttifirma? Kulttuurin avulla. Ei noudattele ihan perinteistä kaavaa, jossa minä ”kerron alkuun vähän itsestäni”. Kulttuurikäsikirjan viimeisellä sivulla on myös määritelty Springiläisten ominaisuuksia eli minun mahdollisten työkavereideni ja hetkinen, ilmeisesti myös siis minun. Kuulostaako nämä mielestäni ookoolta ja sovinko itse muottiin? Bingo.
Springiläisille on määritelty viisi ominaista piirrettä, joita arvostamme itsessä ja toisissamme.
- Analyyttisyys ja ongelmanratkaisukyky. Looginen ajattelija, joka nauttii haasteista ja ongelmanratkaisusta.
- Aikaansaavuus. Sosiaalinen persoona, joka tarttuu rohkeasti toimeen, ei lamaannu haastavissakaan tilanteissa ja saa vietyä asiat maaliin.
- Kunnioittavuus. Tunnollinen kollega, joka suhtautuu kunnioittavasti työhön ja ihmisiin ympärillään eikä ota itseään liian vakavasti.
- Omistautuneisuus. Ympäristöstään kiinnostunut yksilö, jolla on aito kiinnostus työtä sekä omaa ja yhtiön kehittymistä kohtaan.
- Vastuunkantokyky. Tiimipelaaja, joka kantaa rehdisti vastuun omasta ja tiimin työstä, myöntää virheensä ja oppii niistä.
”Kauniit sanoi, mut pitääks nää paikkans? Gyl maar.” Aito turkulaissävytteinen ajatusketju brändiväreissä olevan kahvikupin äärellä. Organisaatiokulttuuri luo jo itsessään hyvin vahvoja perustuksia toiminnalle. Spring Advisorilla on hienoa, että halutun organisaatiokulttuurin ympärille on määritelty myös, millaisilla toimintatavoilla tätä kulttuuria vaalitaan, ja mitä luonteenpiirteitä Springiläisiltä odotetaan.
Lyhyessä ajassa voin todeta, että Springiläiset ovat juuri kulttuurinsa näköisiä ja omaavat Springiläisille ominaisia piirteitä. Ihmiset organisaatiossa ovat entisestään karistaneet myös omia ennakkoluulojani konsultin työtä ja arkea kohtaan, minkä itsessään näen jo aidosti merkittävänä tekijänä. Kieliposkella voisi todeta näin turkulaisena markkinoinnin opiskelijana, että Springiläiset on kyllä tosi kivoja ollakseen Helsingistä ja vieläpä konsultti-ihmisiä.
Lopuksi vähän ”konsultointia”. Tulevaisuuden osaajat, joiden keskellä yhä opiskelijana elän, tulevat arvostamaan yhä enemmän ihmislähtöistä, avointa, arvostavaa sekä reilua kulttuuria, jossa myös esimerkiksi traineet ovat oikeasti arvokas osa työyhteisöä ja organisaatiota. Hierarkia, organisaation sisäinen byrokratia sekä keppi ja porkkana -ajattelu ajaa osaajat takuulla naapuriin. Mikäli herää tunne, että organisaatiosi ei ole vielä täysin varautunut tulevaisuuden osaajien houkuttelemiseen, on syytä työ aloittaa pikimmiten.
Syysterveisin Aurajoen rannalta,
Joona
Markkinointi- ja viestintäharjoittelija