Linus liittyi Springin tiimiin maaliskuussa 2023, tuoden mukanaan kokemusta tilintarkastuksesta ja varmennuspalveluista.
Springin corporate finance -praktiikan jäsenenä Linus on ehtinyt avustamaan asiakkaita monipuolisesti commercial due diligence -hankkeissa, yrityskauppaneuvonannoissa sekä arvonmäärityksissä. Suurin osa Linuksen kokemuksesta on kertynyt pääomasijoittajien sekä infrastruktuuri-, logistiikka- ja energiasektorin asiakkaiden parissa. Linus on mm. neuvonut erään pääomasijoittajan infrarahastoa vähemmistösijoituksessa pörssiyhtiöön, jonka implisiittinen yritysarvo oli 300 miljoonaa euroa.
Entisenä ammattiurheilijana Linus arvostaa jatkuvan oppimisen merkitystä. Hän on luonteeltaan utelias ja tunnollinen. Linuksen työskentelytapa on järjestelmällinen ja sujuva, niin englanniksi, suomeksi kuin ruotsiksikin.
Ennen Springiä Linus työskenteli KPMG:llä tilintarkastajana, saaden kokemusta myös listautumisannin varmennuspalveluista. Tätä ennen Linus pelasi golfia ammatikseen kansainvälisellä tasolla kuuden vuoden ajan.
Linus on suorittanut kauppatieteiden maisterin tutkinnon (rahoitus) Aalto-yliopistosta.