Mikko Ilmonen

mikko.ilmonen@springadvisor.fi

+358 50 5189 244

Ammattitaito

Mikko on toista kertaa mukana Spring Advisorin tiimissä ja tuo arvokkaan lisän tiimiimme. Mikon vahvuuksia ovat analyyttiset taidot, joiden avulla hän kykenee tulkitsemaan ja havaitsemaan asiayhteyksiä sekä syvempiä merkityksiä. Hioutuneet viestintätaidot tekevät hänestä vuorovaikutuksellisen konsultin niin asiakkaiden kuin oman tiimin suuntaan.

Mikko on muodostunut monipuoliseksi ammattilaiseksi opintojen, työkokemuksen ja harrastuneisuuden avulla. Hän tuo Springille laaja-alaisen osaamisen keskittyen erityisesti strategiaan ja operaatioihin liittyviin projekteihin vahvalla kvantitatiivisella taustalla. Erikoisominaisuutena hänellä on selkeä omistajalähtöinen näkökulma, jonka avulla hän kykenee tunnistamaan arvoa luovat ja vaikuttavat toiminnot sekä valinnat. Ajattelutapansa ansioista hän tunnistaa, mikä on aidosti tärkeää ja merkityksellistä asiakkaalle.

Älylliset haasteet ja haastavien ongelmien ratkaiseminen yhdessä muiden kanssa ovat Mikolle työn suola. Monipuolisten haasteiden etsiminen niin työelämässä kuin vapaa-ajan harrastuksissa on hänelle tunnusomaista.

Filosofia

Mikko näkee elämän kokonaisuudessaan jatkuvana oppimisprosessina, jossa valmiiksi ei tulla koskaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita jatkuvaa suorittamista vaan resurssien ja voimavarojen harkittua kohdentamista sinne missä ne pääsevät parhaimpaan käyttöön. Tärkeintä pitkän aikavälin kehitykselle niin työssä kuin muutenkin elämässä on rakentaa vahva perusta, jolta on hyvä tehdä säännöllisesti hyppyjä epämukavuusalueelle. Keskeistä ovat myös ihmiset, joiden kanssa matkaa yhdessä tekee. Positiivisen ja kannustavan ilmapiirin luominen onkin keskiössä niin sisäisessä tekemisessä kuin myös toimiessa asiakkaiden kanssa.

Tausta

Mikko on työskennellyt Springillä ensimmäisen kerran harjoittelijana 2019. Tämän lisäksi hän on opiskeluaikana työskennellyt Evlillä corporate finance- ja varainhoitotoiminnoissa, Finnairilla data-analyysin parissa sekä CapManilla pääomasijoittamisen maailmassa. Hän on myös käynyt hakemassa oppia Lontoosta RBC Capital Marketsin palveluksessa. Viimeisimpänä Mikko on työskennellyt konsulttina McKinsey & Companylla.

Mikko on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri Aalto-yliopistosta pääaineenaan rahoitus.