Traineeblogi: Konsultoinnin lainalaisuudet tutuksi

Aleksi Pesonen 30.11.2021

Tervetuloa lukemaan Springin trainee-blogia!

Aluksi varmasti on hyvä tietää, kenen näkökulmasta Springiä ja harkkajaksoa tarkastellaan: nimeni on Roni Luokkamäki ja opiskelen Hankenilla kauppatieteitä viimeistä vuotta. Opintopolkuni ei ole kaikkein tavanomaisin, koska suoritin kandiopintoni Yhdysvalloissa Miamissa.

Työharkka Springillä on ensikosketukseni oman alan töihin, joten työpaikkakohtainen vertailu on vähintäänkin haastavaa. Yleisesti harkka on ollut melkoinen loikka itseäni viehättäneestä taloustieteilijöiden teoreettisesta maailmasta selkeästi tehokkaampaan ja dynaamisempaan toimintaympäristöön, jossa konkreettisia tuloksia on saatava aikaiseksi. Spring on minun kohdallani ollut hyvä paikka aloitella työuraa, koska täällä olen päässyt näkemään hyvin erilaisia liikkeenjohdonkonsultoinnin projekteja. Monipuolisten projektien ansiosta olen kyennyt muodostamaan kokonaisvaltaista kuvaa alasta.

Kattavasta perehdytyksestä alkusysäys trainee-jaksolle

Viikon mittaisesta perehdytysjaksosta jäi hyvät fiilikset. Perehdytyksen eteen oli nähty vaivaa ja oli myös mielekästä, että suurin osa sessioista oli Springin eri työntekijöiden pitämiä. Koulutuksien avulla suuri osa kollegoista tuli tutuiksi jo ensimmäisen viikon aikana, mikä luonnollisesti helpotti integroitumista tiimiin.

Viikon mittaan perehdytyssessioissa läpikäytyjä aiheita olivat eri projektityypit, haastatteluiden sekä PowerPointin ja Excelin parhaat käytännöt, analyysityön perusteet ja mallikoulu. Näistä parhaiten mieleen varmastikin jäi juuri kyseinen mallikoulu, jossa keskittymiskyvyn ja sorminäppäryyden puutteen tuottamista alkuvaikeuksista huolimatta, maratonsession jälkeen G2-solun väri vaihtui punaisesta vihreäksi, indikoiden taseen täsmäämistä. Haaveesta valmistua Spring Academysta oli tullut totta.

Fiilikset töissä ensimmäisten viikkojen aikana olivat jossain määrin hämmentyneet. Monet toimintamallit, termit ja prosessit tuntuivat aluksi vierailta ja hankalilta hahmottaa. Onneksi kuitenkin tarpeen vaatiessa ihminen omaksuu uudet ajatukset ja tiedot yllättävän nopeasti sekä kivuttomasti osaksi omia toimintamallejaan. Vaikka opittavaa konsultoinnin peruslainalaisuuksista varmasti vielä riittää, on positiivista huomata että, monet oppimani tiedot ja taidot tuntuvat jo omilta ja soveltamiskelpoisilta päivittäisessä työssä.

Monipuoliset työtehtävät ja ihmisläheinen kulttuuri tyytyväisyyden takeena

Springillä työskennellessäni olen päässyt muutamassa kuukaudessa mukaan kolmeen hyvin erilaiseen projektiin. Projektit ovat pitäneet sisällään strategian kehitystä ja tutkimustyötä sekä liiketoiminnan myyntipotentiaalin arvioimista. Työtehtäväni projekteissa ovat olleet melko monipuoliset: olen tehnyt taustatutkimusta, työstänyt analyysejä sekä materiaaleja, ollut mukana asiakastapaamisissa ja suorittanut haastatteluja. Springillä trainee pääsee myös halutessaan mukaan korkeamman asteen mietintöihin, joissa työstetään projekteja analyysityötä yleisemmällä tasolla. Tällä saralla kannattaa osoittaa proaktiivisesti omaa halukkuutta osallistua mietintöihin. Kannustan kuitenkin jokaista arvioimaan omaa ajankäyttöään, sillä liian täyteen ahdettu kalenteri ei palvele ketään pitkällä aikavälillä.

Jokaiselle, joka Springin nettisivuilla on käynyt, on varmasti välittynyt viesti siitä, että Springillä panostetaan ihmisläheiseen kulttuuriin. Osaltani voin todeta tämän pitävän paikkansa. Minulle ihmisläheinen kulttuuri on sitä, että toisista välittäminen näkyy pieninä tekoina päivittäisessä arjessa: moikataan kollegoita, pidetään toimisto kaikille miellyttävänä paikkana työskennellä, ja jeesataan kaveria, joka on avuntarpeessa. Yksinkertaisia asioita, joiden tulisi olla itsestäänselvyyksiä mutta, jotka usein kuitenkin erottavat hyvät työpaikat huonoista.

Springille kannattaa hakea harkkaan tai vaikka vakituisesti, jos kiinnostus liikkeenjohdon konsultointia kohtaan on herännyt. Täällä pääsee tekemään projekteja laidasta laitaan, strategiasta, yrityskauppoihin ja operaatioiden tehostamiseen. Springille kannattaa myös hakea, vaikkei taustasi olisikaan liikkeenjohdon konsultille tavanomainen. Spring hakee henkilöitä, joiden arvot ovat linjassa Springin arvojen kanssa, mutta jotka pystyvät omalla osaamisellaan ja ajattelullaan tuomaan jotain uniikkia Springin nykyiseen tiimiin.

Roni Luokkamäki
Konsultointitrainee
Syksy 2021